Etusivu > Tapahtumakalenteri > Tilaisuuden tiedot

Asiaa tyypin 2 diabeteksestä - Fiilis-hankkeen päätösseminaari

Tulosta

ti 27.8.2019 klo 13.00 - 15.00
Tapahtumapaikka: SAMK-kampus Pori, Satakunnankatu 23, nh A526/a+b

Tervetuloa Fiilis-hankkeen päätöstilaisuuteen ti 27.8.

Satakunnassa toteutettiin vuosien 2016-2018 aikana Fiilis-tutkimushanketta, jonka tavoitteena oli yhteistyössä kuntatoimijoiden kanssa edistää lapsiperheiden terveellisiä elintapoja sekä ehkäistä tyypin 2 diabetesta vanhemmilla, joilla on kohonnut diabetesriski. Tavoitteena oli myös tunnistaa kuntatoimijoiden kanssa jo olemassa olevia terveyttä edistäviä palveluita ja toimintatapoja erityisesti lapsiperheiden näkökulmasta.

Satakunnan alueen yhteistyökoulut olivat keskeisiä toimijoita hankkeessa. Koulut jaettiin arpomalla menetelmä- ja vertailukouluiksi ja hanketta toteutettiin niissä eri tavoin. Hanketoimintojen vaikuttavuutta arvioitiin Fiilis-tutkimuksella, johon osallistui yhteistyökouluista alakouluikäisiä lapsia ja heidän perheitään (yhteensä 1341 perhettä).

Järjestämme Porissa SAMKin kampuksella (Satakunnankatu 23, neuvotteluhuoneessa A526/a+b), hankkeen päätöstilaisuuden ohjausryhmän jäsenille, alueellisille toimijoille ja yhteistyökumppaneille. Tilaisuudessa esitellään Fiilis-hankkeen tuloksia ja käydään läpi mm. yhteistyökoulujen opettajien antamaa hankepalautetta. Tilaisuudessa esitellään myös SAMKin opiskelijoille suunnatun kyselyn tuloksia siitä, miten he kokivat opiskelun ja yhteistyön tutkimushankkeessa. Lisäksi pohdimme yhdessä mahdollisuuksia jalkauttaa hankkeessa tuotettuja materiaaleja ja käytäntöjä satakuntalaisten perheiden hyödyksi.

Ilmoittaudu tilaisuuteen alla olevan linkin kautta juhannukseen mennessä:

https://www.webropolsurveys.com/S/BCF7D9AF2B67F4AE.par

Toimitamme tilaisuuden ohjelman ilmoittautuneille myöhemmin, mutta laitathan ajankohdan kalenteriisi jo nyt.

Lisätiedot: Wikström Katja (THL), katja.wikstrom@thl.fi

Fiilis-hankkeen sivut: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/feel4diabetes-fiilis-

Satakunnan ammattikorkeakoulu | Satakunnankatu 23 | 28130 Pori | (02) 620 3000